Oli hetki kun oli kriisi, arvelin että minäpä alan kirjoittaa blogia, niinkuin päiväkirjana. Yleensä helpottaa kun ajatuksia kirjottaa, ne ei muhi pään sisällä heittäen kärrinpyörää enää niin pahasti kun ne kirjottaa pois.
No, miten se sitten sujui, no minä loin blogin, maksoinkin siitä jotain. Minulla meni vittu tunteja että sain kaiken tietoteknisen puolen johonkin malliin, sitten oli vielä se visuaalinen puoli koska kyllähän pitää silmää sen kokonaisuuden miellyttää että se kutsuu kirjottamaan. Olen tietoteknisissä asioissa aivan sysi paska, mutta ajatuksissa selkeä kuva miltä haluan kaiken visuaalisesti näyttävän. No tässä kohtaa on mies pyydettävä apuun, se onneks näkee hämmästyttävän hyvin minun aivoihin ja sekopäisillä selityksillä se minulle tämän rakensi. Kiitos siitä, hänestä <3 Korjaan että yhdessä rakennettiin, sit mie ite sähläsin jotain ja se korjasi.
No sitten kun kaikki on suht paketissa että eikun kirjottamaan, niin kylläpä teki aivot siitäkin ongelman, mistä alotan, otsikko, miksi otsikko on aina niin vaikee. Lähtökohtaisesti kun minä halusin aloittaa tämän itseni takia, niin kuin terapiapäiväkirjana. Ja kyllä, voisin raapustaa päiväkirjaani, miksi pitää tehdä tämä julkisesti, no siksi kun minä olen melko varma, että on muitakin jotka kriiseilee, yliajattelee, tuntuu välillä että on ihan yksin kaiken kriiseilyn kanssa. Siksi minä haluan tehä tämän nyt näin.
Ei pitäny ottaa paineita, mutta silti vähän otin. Aamulla kävin lenkillä ja totesin että vitut, minä en jää jumiin nyt tähän vaan alotan, itseni takia. Minulla oli äidinkieli aina vähän heikko, ihan vaan koska en osaa kirjottaa johdonmukaisesti, asiat hyppii oksalta toiselle ja välillä puhun koirasta ja toisessa hetkessä auton pakoputkesta. Mutta sellai ne minun ajatuksetkin menee, ilman minkäänlaista johdonmukaisuutta.
Olen saanut aloitettua, paperi ei ole enää tyhjä ja valkea. Vahvasti uskon että jatkossa kirjoittaminen on helpompaa koska alkujumitus on nyt voitettu.
Olen äärimmäisen iloinen tästä nyt. JES <3
Lisää kommentti
Kommentit